Rakkaudesta voittamiseenko?

No nyt kun kevään kisatkin lähestyvät hyvää vauhtia, niin on hyvä miettiä omia kilpailutavotteitaan ja ehkäpä myös vastausta kysymykseen: ketä vastaan oikeasti kilpailemme?

Itselleni tämä vuoden projekti on ehdottomasti ollut ennemmin henkinen kuin fyysinen haaste. Treeniä ja ruokavaliota on helppo noudattaa, mutta sen sijaan henkisen puolen ja stressin kanssa on tultu kamppailtua vähän liikaakin. Henkisillä haasteilla tarkoitan loputonta oman kroppansa ja tulostensa vertailua muihin. Tämä asia on tuttu aivan varmasti jokaiselle lajia harrastavalle. Koska tässä lajissa kilpaillaan koolla, symmetrialla ja kireydellä, usein vertailu toisiin tapahtuu myös näillä osa-alueilla. Kateus ja ahdistus iskee heti, jos näkee salilla jonkun, jolla on vaikka isommat pohkeet kuin sinulla, vaikka oma kroppasi olisi kaikilla muilla osa-alueilla 2 kertaa parempi. Vielä pahempaa, jos näkee jonkun ”taviksen” olevan parempi kuin sinä. ”Häviäminen” lannistaa helposti kunnianhimoisen ja kokeneenkin treenaajan. Kun tavoitteemme ovat korkealla, luomme helposti minä vs. sinä asetelman.

Toinen vaihtoehtoinen lähestymistapa on minä vs. minä asetelma, jossa keskitytään siihen että kilpailemme itseämme vastaan ja saavutamme omia tavoitteitamme itseämme haastaen. En oikein osaa päättä kumpi näistä näkemyksistä olisi se parempi. Jos kilpailemaan aikoo ja tavoitteena on nimenomaan voittaa, niin faktahan on vähän pakostakin se, että on keskityttävä olemaan parempi kuin muut. Jos keskitymme vain minä vs. minä asetelmaan, voimmeko silloin kehittyä tarpeeksi? Ainakin itse alan puskea itseäni vielä enemmän eteenpäin, jos näen jonkun paremman kuin minä, sillä vasta silloin näen millä osa-alueilla minulla on kehitettävää. Jos kokisin pelkkiä voittamisia, enkä yhtään tappiota, olisinko ikinä  tyytyväinen? Voittamisessa ei ole mitään kivaa, jos se on ollut liian helppoa!

Liian kilpailuhenkinen asennoituminen voi olla myös stressaavaa, mitä se on myös ollut minullekin. Kun aloittelin kisavalmennusta, homma oli riistäytynyt minulla ihan käsistä. Salilla ei voinut käydä ilman että vilkuilisin muita treenaajia ja stressaisin kuinka paljon huonompi olin milläkin osa-alueella. Olin täysin keskittynyt muihin, mikä näkyi myös treenaamisessa ja tuloksissa. Asenteeni ja siten suhteeni treenaamiseen teki minusta täyden häviäjän heti kättelyssä. Ja niinhän se menee, että häviäjät keskittyvät voittajiin – voittajat keskittyvät voittamiseen. Saan siis kiittää onneani, että koin täydellisen valaistumisen ja pääsin pois tästä oravanpyörästä. Samalla parani oma tekeminen treeneissä ja se näkyi myös tuloksissa. Olen oppinut luottamaan omaan tekemiseeni ja panokseeni, minkä seurauksena keskityn vain itseeni ja omaan tekemiseeni, en siihen mitä muut tai ne paremmat tekevät.

Aina välillä on hyvä palauttaa mieleen, miksi olemme ylipäänsä aloittaneet lajin parissa. Mestaruus ei ole vain muiden voittamista. Se on myös sitä, mitä itse haluat olla ja se miksi haluat tulla – ei sitä mitä et haluaisi muiden olevan. Kuitenkin mielestäni hyvä lähtökohta mille tahansa urheiluharrastukselle on se, että hommaa tehdään rakkaudesta itse lajiin – ei rakkaudesta saavuttamiseen ja paremmuudentunteeseen. Loppupeleissä kilpailet vain ja ainoastaan itseäsi ja asenteitasi vastaan, olet itse pahin kilpailijasi. Jos todella rakastat lajia ja haluat kehittyä siinä, et anna häviön tai toisten paremmuuden musertaa itseäsi, vaan näet sen sysäyksenä lähteä kehittämään itseäsi. Luovuttaminen voi olla suurin virhe, minkä olet koskaan tehnyt, sillä et voi koskaan olla täysin varma kuinka lähellä voittoa oikeasti olitkaan.

Lähtökohtamme ja kroppamme ovat erilaisia, ja yksilölliset piirteemme vaikuttavat siihen millä tahdilla voimme saada mitäkin tuloksia aikaan. Niin kauan kuin annat itsestäsi 110% ja teet kaiken voitavasi prosessin eteen, voitolla tai häviöllä kilpailussa ei pitäisi olla väliä. Olet tällöin tehnyt oman ennätyksesi, joten ole ylpeä siitä! Tästä pidän ainakin itse kiinni henkeen ja vereen. Pyrin parhaaseen mahdolliseen omaan suoritukseeni, en siihen että muut olisivat suoriutuneet huonommin kuin minä. Jos taas keskitän energiani muihin, en voi ikinä voittaa. Jatkuvalla kehityksellä ja voittamalla itseni kerta toisensa jälkeen, voin voittaa kilpailussa myös muutkin.

Ensi kerralla luvassa katsaus mun jalkatreeniin – stay tuned!

Yksi vastaus artikkeliin ”Rakkaudesta voittamiseenko?”

Kommentointi on suljettu.