Miltä näyttää 2 vuoden kehitys?

Tässä alkaa pikkuhiljaa lähestyä se aika, kun kaksi ja puoli vuotta sitten päätin aloittaa systemaattisen salitreenaamisen, ja keskittyä kunnolla lihasmassan kasvatukseen. Kaksi vuotta on kuitenkin lyhyt aika, sillä ei päästä kehonrakennusmittoihin – sellaiset tulokset vaativat vuosien jatkuvaa työtä. Tiesin kuitenkin alusta alkaen, mitä haluan ja miltä haluan näyttää. Aikaa ei ole tuhlattu tämän reilun kahden vuoden aikana ainakaan miettimiseen. Merkkipäivän … Lue lisää »

Pakoon ahdistusta – Bodymimmin lomaterveiset

Viime postauksesta on taas vierähtänyt ihan mukavasti aikaa ja paljon asioita on ehtinyt tapahtua tällä välillä. Niinkuin  taisin viimeksi kirjottaa, kuvittelin, että syksystä olisi tullut paljon helpompi kiireisen kesän jälkeen.  Niin siinä kuitenkin vaan kävi toisin. Syksy oli paljon stressaavampi ja ahdistavampi kuin koskaan aikaisemmin. Itselläni edessä oli koulussa kandin kirjoittaminen – se oli tarkotus kirjoittaa jo keväällä, mutta oman … Lue lisää »

Valmennuskuvioita ja treenimuutoksia

Huhhuh en olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta onneksi kesä on ohi! Itselläni kesä on todella kiireistä aikaa, jonka vuoksi bloginkin kirjoittelu on saanut väistyä muiden velvoitteiden tieltä. Lomailua tämä kesä piti sisällään ainoastaan yhden viikon, jonka olenkin viettänyt ainoastaan nukkumalla, treenaamalla ja nukkumalla. Nyt kuitenkin kun syksy taas alkaa pääsen toivottavasti normaaliin rytmiini ja kirjoittamaan tännekin useammin prosessin etenemisestä.… Lue lisää »

Motivaatio huipussa

Sattuneista syistä on blogin kirjoittelu jäänyt viime viikkoina vähän vähemmälle, pahoittelut siitä. Joskus sitä on vaan parempi sanoa vähemmän ja tehdä enemmän.
Toisin sanoen tiivisttettynä voisi kertoa, että viime viikot ovat menneet missäs muuallakaan kuin treenatessa, syödessä ja nukkuessa. Yksi asia on kuitenkin muuttunut selvästi viime kerrasta – nimittäin omat tavoitteet ja kisasuunnitelmat.

Viimeksi pohdin vielä omaa sarjaani – olisiko … Lue lisää »

Mun fitnesspäiväkirja

Vähän on aikaa vierähtänyt viime posauksesta, mutta välillä joutuu olemaan kiinni muiden asioiden parissa. Olen tässä hieman seurannut tuota uutta fitness–ohjelmaa TV:stä. Suoraan sanottuna aluksi en pystynyt katsomaan kyseistä ohjelmaa 10 minuuttia kauempaa, mutta pienen siedätyksen myötä seurailen nyt ihan mielenkiinnolla. Fitness on lajina sama, mutta kyllä jokaisessa sarjassa on omat vivahteensa, mikä saa homman näyttämään ihan erilaiselta verrattuna siihen … Lue lisää »

Kisafiilikset – no aivan p*skat fiilikset

Noniin nyt on ensimmäiset kisat kisattu, ja mitäköhän niistä nyt sanoisi… Lavan takana oli havaittavissa jotain aivan muuta tunnetilaa kuin itse lavalla. Tietenkin ensimmäisenä fiiliksenä on tyytymättömyys omaan kuntoon. Alkuun dieetti sujui hyvin, mutta muutamia viikkoja ennen kisoja alkoi suoraan sanottuna vain pännimään – kaikki ärsytti eikä mikään huvittanut. Keskittyminen herpaantui ja kunto huononi todella paljon. Koulussakaan en jaksanut käydä … Lue lisää »

Jalkatreeni – paras treeni!

Viimeksi lupasin kirjoittaa vähän jalkatreenistäni, joten tässä sitä nyt sitten olisi luvassa!

Jalkojen treenaaminen on kyllä ehdottomasti yksi mun suosikkitreeneistä. Vaikka jalat ovatkin minulla se kehittynein lihasryhmä, niin koen kuitenkin, että jalkojen treenaaminen on haastavaa – minulle yksi haastavimmista. En enää pysty treenaamaan jalkoja pelkillä perussarjoilla, vaan treeni vaatii käytännössä aina jotain erikoistekniikoita oikean tuntuman saamiseksi. Omalla kohdallani jalat ovat … Lue lisää »

Rakkaudesta voittamiseenko?

No nyt kun kevään kisatkin lähestyvät hyvää vauhtia, niin on hyvä miettiä omia kilpailutavotteitaan ja ehkäpä myös vastausta kysymykseen: ketä vastaan oikeasti kilpailemme?

Itselleni tämä vuoden projekti on ehdottomasti ollut ennemmin henkinen kuin fyysinen haaste. Treeniä ja ruokavaliota on helppo noudattaa, mutta sen sijaan henkisen puolen ja stressin kanssa on tultu kamppailtua vähän liikaakin. Henkisillä haasteilla tarkoitan loputonta oman kroppansa … Lue lisää »

Tavoitteiden asettaminen – motivaatio – onnistuminen

Tilanteet, joissa olemme paiskineet hulluna töitä saavuttaaksemme tavoitteemme ja meille kelpaa vain paras lopputulos, ovat meille kaikille tuttuja. Samoin tuttuja ovat myös ne projektit, joita olemme suorittaneet vähän vasemmalla kädellä, ja lopputulos on myös ollut sen mukainen – siis ei ainakaan paras mahdollinen, mihin olisimme pystyneet jos olisimme olleet tarpeeksi motivoituneita.

Tämä vuoksi jokaisen treenaajan kannattaa aloittaa oma projektinsa motivaatiopohdiskelulla … Lue lisää »

Syö, että kasvat – miten syödä riittävästi kun treenaa?

Sain ensimmäisen julkaisuni jälkeen paljon kysymyksiä treenistäni ja ruokavaliostani, joten ajattelin mennä suoraan asiaan ja avata hieman näitä osa-alueita. Tämä teksti suunnattu niille, jotka haluavat kasvattaa lihasta, eli puhun nyt omasta off–kaudestani.  Kaikille treenaajille on varmasti tuttu ”pyhä kolminaisuus”: treeni – ruoka – lepo. Hyvin harvoin kuitenkaan kaikki nämä ovat kondiksessa ja sitten ihmetellään, että missä on vika kun lihas … Lue lisää »